2. Marraskuu on alkanut mahtavasti sään kannalta, Eilen eikä tänään ole ollut maa märkä!  Hieno lenkkisää. Ja aurinkokin näyttäytynyt.
On vaan aivan kamala karvanlähtö kaikilla!
Tässä kuitenkin Tytti ja Emil välillä lepäilevät sohvalla sisällä
Ja Ilona kuistin rappusilla...
Sirpalta tuli kuva Muoniosta, Varri ja Peetsi lapinkoiran kanssa ja Ilpo. Kiitos kuvasta ja terveisistä!
4. Pyhäinpäivä - kuva ja teksti kopioitu Tampereen seurakunnan fb-sivuilta


Jälleen sytytän neljä kynttilää.

Yhden heille, jotka otettiin pois liian varhain.

Toisen heille, jotka pääsivät pois vanhoina ja väsyneinä.

Kolmannen meille, jotka jäimme tänne kaipaamaan.

Neljännen sytytän toivolle: Taivaassa tavataan.
Onneksi saatiin kokea pari kuivaa aurinkoista päivää, nyt taas sataa...
Eilen Ruusu kävi leikkimässä Jukkiksen kanssa ja oijoi pojat että vauhtia riitti.
Taitavat Jukkiksen Lappeenrannan lapsetkin olla samanlaisia riiviöitä kuin Jukkis itse. 
Huom. kasvattajat - VAROITUS - ei kannata käyttää jalostukseen jos haluaa kilttejä collielapsia
Tässä pari kuvaa Poutasen Pekan ottamia, Jukan ja Mariian tyttärestä 'Ellasta' - Black Gary Dancing Queen.
Mutta ihan oikeasti - tuollaisia pentujen tuleekin olla, Omistajilla vaan toivottavasti on pitkä pinna että tuo ihana elämänilo säilyy!
5. Käytiin taas Raijan kanssa Tuulin ja Jukkiksen pentuja katsomassa, On ne niin ihanat!
Kurakeli jatkuu - EN TYKKÄÄ!
Marjo lähetti kuvat kasvatistaan Crofter's Only Dressed In Blues 'Mac', Emilin poika Kiitos Marjo!
7. Pennut on nyt sirutettu. Eikä tuntunut missään. Reippaat lapset. ISO kiitos Korjulan Kikalle kun tuli Sarin luo kotiin siruttamaan - yksi stressin aihe vähemmän pennuille kun torstaina mennään silmä- ja terveystarkastuksiin.
Yritettiin pöydällä ottaa kuvia pennuista, mutta eihän ne pysyneet siellä millään.
8. Tänään tuntuu olevan 'välipäivä' :) Vähänkuin odottaa vaan huomista kun pennut menevät terveys- ja silmätarkastukseen. Ilona ja Emil liftaavat kyydin mukaan. kun on rokotukset kuukauden myöhässä - toisinsanoen säästin poliklinikkamaksun kun vien yhtä aikaa.
Annettelta tuli Ninnistä ja Stellasta kuvia. Hienosti tytöt leikkivät yhdessä. Ninni on kiltti pienelle, se saa viedä vaikka luun Ninnin suusta.
14. Taas vierähtänyt muutama päivä ja viikonloppu. Kuraisia sadepäiviä enimmäkseen. Masentavaa.
Tänään oli niin kivaa, Sari toi pennut kylään. On ne niin ihania!!!
Meillä piipahti yllätysvierailulla ohimennessään Myllyojan Anne ja Ukkolan Teija - oli mukava nähdä! 'Collie-vieraat' aina tervetulleita!
17 Kiirettä pitelee - pennut käväisivät eilen vielä - totuttelua autoiluun.
Ja tänään sitten oli Romean jännittävä päivä kun lähti omaan kotiin. Jossa Elmeri ja Onni, pienet villakoirapojat, odottivat.
Kotiin jäivät kaipaamaan Tuuli ja Mindy. Mindy oli niin hiljaista tyttöä ja Tuuli vähän etsiskeli lastaan.
25. Apuva! Mihin nämä päivät tosiaan vierähtävät? Tää ainainen sade ja kura ottaa niin päähän.
Romeo on sujuvasti sujahtanut uuteen kotiin. 'Isot' veljet ovat kohta pulassa sen kanssa. Ressukka sai mahataudin ja joutui käymään lääkärillä. Siellä Satu kehui kovasti poikaa niin reippaaksi. Tässä 9 viikkois kuvat molemmista lapsista.
26. Eihän tässä kummempia - sitä normaalia :) Taivaan täydeltä tullut räntää koko päivän.
Käytiin vähän harjoittelemassa Merjan, Päivin ja Bellen kanssa Sykkeen parkkihallissa näyttelyjuoksua. Belle tarvinnee vähän hierontaa, om ehkä vähän paikat jumissa...ja turkkikin lähtee kovaa vauhtia...ei voi mitään. Tässä yksi kännykkäräpsy.
Päivi toi mulle jo ennakkoon ihanan Suomi 100v kynttilän ja 'joulupuun' Kiitos! Ja juotiin kahvit ja Jukkis yritti vietellä Belleä muttei onnistunut. :)
Sari on kaksi päivää yrittänyt saada tättähäärä-Mindystä sivu/seisomakuvaa ja aika hyvin onnistui minusta.
30. Voisiko kirjoittaa taas kerran että räntää sataa.
Mindy on ollut eilisestä saakka meillä hoidossa. 
Toissapäivänä käytiin katsomassa uutta hoitopaikkaa äidille. Koska nykyinen - Dila- pistää ison määrän asukkaita ulos ja tekee remonttia. Ikävää vanhuksille!
Tässä kuvassa Elle lapsenlapsenlapsen kanssa.