2. Marraskuu ... luonto näyttää harmaalta. 29 vuotta sitten - huomenna - syntyi minun ensimmäinen pentue, josta jäi Pepe-poika kotiin. :)
Huomasin että Suvi oli laittanut linkin tuosta koirien hännän heilutuksesta ja seurailin taas omia koiria ja kyllä ne vaan heiluttaa minulle häntäänsä oikealle! :) Tässä linkki esimerkki koiraan.

Suunnalla on väliä hännän heilutuksessa

Koirat ilmaisevat itseään hännän heilutuksella täsmällisemmin kuin luulisi. Heilutuksen suunnalla on suuri merkitys, ja sen tietävät myös toiset koirat. Ne reagoivat lajitoveriinsa eri tavalla rippuen siitä, heiluttaako tämä häntää vasemmalle vai oikealle puolelle, kertoo italialainen tutkimus.

Tutkimusryhmä on jo aiemmin selvittänyt, että koirat heiluttavat häntää oikealle ollessaan hyvällä mielellä, esimerkiksi nähdessään isäntänsä tai emäntänsä. Häntä heiluu vasemmalle, kun tunnelma on negatiivinen, esimerkiksi epäystävällisen koiran tullessa vastaan. Tämä johtuu siitä, että koiralla on ihmisen tavoin epäsymmetrisesti organisoituneet aivot ja puoliskoilla on erilaisia tehtäviä. Vasemman aivopuoliskon aktivoituessa häntä liikkuu oikeaan, oikean aktivoituessa vasempaan.

Uuden tutkimuksen mukaan koirat osaavat myös lukea toistensa hännänheilutusta. Tutkijat näyttivät koirille hännänheilutusvideoita ja havainnoivat eläinten reaktioita. Kun koira heilutti videolla häntää vasemmalle, katsojakoiran syke tiheni ja se alkoi näyttää jännittyneeltä. Kun koira videolla heiluttii häntää oikealle, katsojakoira pysyi täysin tyynenä.

Koirat eivät viesti hännällään tarkoituksellisesti. Tutkijat arvelevat, että heilutus on pikemminkin tahaton seuraus jomman kumman aivopuoliskon aktivoitumisesta. Viestin ymmärtämisestä voi silti olla hyötyä omistajille tai vaikkapa eläinlääkärille.

4. Yhtä kaaosta... piha kuravelliä ja sataa ja sataa. Katto kesken. Huolestuttaa vähän kaikki esim. rahatilanne, isot velat ja koti tarvitsisi täyttä remonttia.
Tuo toinen lonkka on alkanut olemaan enemmän ja enemmän kipeä, mitä teen jos kipu tulee sietämättömäksi ja joudun leikkaukseen? Ei ole ketään joka hoitaisi koirat ja myös senjälkeen tarvitsisi apua ainakin sen 6 viikkoa milloin ei saa kumartua ja joutuu kulkemaan kepeilä....
Viime yönäkin näin taas rasittavaa unta ja heräsin siihen, oli jotkut kutsut ja vieraita talo täynnä, oli entisiä työtovereitakin ja minä olin tehnyt kaikenlaisia tarjottavia mutta ne kaikki olivat epäonnistuneet ihan täysin eikä niitä voinut tarjota, kahviakaan en osannut keittää...
Että sellaisissa masentuneissa tunnelmissa tänään.
8. Mamma Mia, lava ja romppeet ovat olleet pihalla yli kuukauden nyt, viikossa piti valmistua. Nyt on toinen puoli pällystetty...eilen tuo 'pikkupiippu' oli laitettu ja jätetty yläosa auki ja yön satoi, eli minun ullakolla oleva matto on märkä nyt, sieltä satoi sisään... laitoin postia tulivat kyllä heti sen korjaamaan, mutta aina täytyy kaikenlaisita asioista huomautella...näin toimii Suomen Kattocenter.

13. Katon teko on edelleen kesken ja minä olen hyvin turhautunut siihen. Siitä ei sen enempää.
Sirpa-kulta ilahdutti minua terveisillä ja lumisilla kuvilla Tornionjoen rannalta. Paljon kiitoksia! Rakkaita ajatuksia sinneppäin!
17. Syysmyrskyisiä terveisiä!
Katon pitäisi olla valmis kunhan peltiseppä tulee piipun pellityksen tekemään, jonka pitäisi tapahtua maanantaina. Romppeet tietysti on vielä ympäri pihaa...
18. Peltiseppä käväisi mittoja ottamassa, piipun pellitys odottaa. Samoin urakan tehnyt myyntimies kävi, neuvottelemme hinnasta, mukana on ollut monenmoisia mutkia pitkän keston lisäksi...esim. tälläiset naulat tulivat minun ullakon katosta läpi (kyllä sittemmin katkoivat ne) ja tämä yksi - joku ilmastointipiippu unohtui liittää joten yhtenä yönä ennenkuin huomasin ullakon lattia ja matto märkinä...ym ym... Olen niin stressaantunut asiasta etten jaksa kirjoittaa kaikkea. Saa nähdä mitä korvaavat JOS korvaavat mitään.
Tässä linkki videoon missä fiksu koira näyttää kuinka pyyhitään jalat kun tullaan sisään!
Ja linkki videoon kuin collie harjataan sekä alla muita linkkejä.
22. Katto valmistui toissapäivänä. mutta ilo ei siihen loppunut. Tuntuu että minä olen kuin Aku Ankka jolla kaikki menee aina pieleen.
Pihassa olisi vaikka kuinka paljon lehtiä haravoitavana, mutta kun minun selkä ei salli muuta kuin hetken haravoida...Olin siis haravoimassa ja pihaan kääntyi tuntematon auto. Ja sieltä astuu pitkä vakava, vanhemman puoleinen mies ja kysyy oliko kattoremontti, sanon juu, juuri valmistui. Hän sanoi että ei ole rakennuslupaa haettu ja kattomateriaali on väärä. Kerroin kysyneeni kattofirman myyntimieheltä onko varma että ei tarvitse lupaa ja materiaali käy ja mies vakuutti että ei ja kun tulee samanlainen materiaali kuin entinenkin oli ei ole mitään ongelmaa. Ja tien kaikki katot ovat erilaisia, suurin osa samanlaista materiaalia kuin minun. On kuulemma tehty päätös vuonna 2000 että tämä on kulttuurihistoriallisesti arvokas alue ja kaikkiin remontteihin tarvitsee hakea lupa ja käyttää määrättyjä materiaaleja. Sanoi että älä maksa vielä, saattaa joutua purkamaan koko katon! Itku tuli ja verenpaine kohosi kattoon.
Joka tapauksessa oltuani yhteydessä rakennusviraston määrääviin tahoihin he hyväksyivät että kattoa ei pidä purkaa koska se on samanlainen kuin entinen ja kattofirma on antanut väärää tietoa. Mutta lupa pitää hakea.
Piha on kuravelliä ja jatkuvasti sataa, ei oikein jaksaisi...
27. Pari päivää oli pakkasta vähän ja piha kuiva - nautittiin siitä, mutta tänään taas on kuravelliä.
28. Ystäväni Barry Englannista lähetti kivan onnittelukortin, kuvassa hänen komea Shadow poika, voisi hyvin olla Peetsi - vai mitä Sirpa? Heillä siellä on niin mukavan kuivan näköistä (puhdas koira), meillä taas tuota kuraa riittää. Toisessa kuvassa Emil ja Tytti, nuo Tytin häntä- kuin myös housukarvat ovat hurjan pitkät, näkyy kun on häntä tötteröllä että pituutta on varmaan noin 30 senttiä. Kerää kaikki risut ja muut roskat...


Täytyy kertoa kun olen alkanut näkemään tosi paljon unia, ihmettelen mistä ne oikein syntyy kun elelen täällä kovin yksitoikkoista elämää koirieni kanssa, ollaan aina kotona, käydään vaan vähän lenkkeilemässä ja kaupassa ja se on ylipäätään meidän elämää. Saattaa mennä päiviä etten puhu ihmisille ollenkaan, koirille vaan, tietysti.
Viime yönä olin Euroviisuissa - Suomen euroviisu esiintyjänä! - ja kohta olisi minun vuoro enkä tiennyt mitä pitäisi laulaa. :)