4. Koronatilanne alkaa olla todella paha ja ihmiset edelleen eivät tottele ohjeistusta. Veikea ymmärtää.
Maaliskuu muuten alkoi mukavasti - Sää ollut ihanan aurinkoinen. Lumet tippuneet katolta
Päivi ja Rita tulivat käymään Lappeenrannasta eilen. Rita on 9 kuukautta vanha ja se oli juuri mitä Jukkis tarvitsi: leikkikaverin ja juoksuttajaan. Asuisivatpa lähempänä. Niillä oli hauskaa!
Talitintin titityy,
kevätsointiin virittyy.
Mäyrämuori havahtuu,
joko nyt on maaliskuu?
6. Sytytin eilen kynttilän omalle kuistille Koskelan julman surman kohteeksi joutuneen pojan muistolle ja sille että kukaan ei kiusaisi ketään tulevaisuudessa!
Minulle pitäisi tulla tilaisuus varata aika korona rokotteelle joskus loppukuusta - MUTTA - he aikovat rokottaa minun ryhmän Pfizer rokotteella ja sillä on aivan liian paljon haittavaikutuksia todella JOTEN en ole ollenkaan varma olenko valmis sitä ottamaan.
Tässä Fimean sivustolta faktaa. Sivulle on annettu rokotteelle nimi Comimaty eli tuo ylin .
Minulla on tänään huono päivä - henkisesti. En tiedä johtuuko se säästä. Taas joutuu lumitöihin, olin jo toiveikas että kolat saisi
pistää varastoon. On myös tullut mieleen jotkut colliekaverit ... tuntuu että ollaan hyviä kavereita kun tarvitaan jotain ja sitten unohdetaan. Tulee hyväksikäytetty ja surullinen olo.
Mutta eiköhän huomenna ole parempi päivä.
Tässä minun rakkaat hauvelit ovat tänään ulkona räntäsateessa vaikka voisivat olla sohvalla kuistilla. Kuva otettu ikkunan läpi.
11. Meno Suomessa on mennyt aivan sekopäiseksi. Eduskunnan kyselytunti on aivan sekopäistä. Paras lopettaa koko politiikan seuraaminen. Se on niin järjetöntä. Samoin Suomen oikeuslaitoksen toiminta.
Yhden koronarokotteen (Astra Zenega) käyttö lopetettu Tanskassa, Norjassa ja Islannissa kun siitä on aiheutunut vakavia haittavaikutuksia ... veritulppia. Ja tuttavani Englannissa kuoli saatuaan juuri tuon firman ensimmäisen rokotteen.
Hullu maailma.
Lunta on koko päivä leijaillut hiljalleen ja huomiseksi sitten taas lumipyrykö.
Sitten takaisin minun laumaani, joka tekee minut niin onnelliseksi
Tytti liikkuu ulkona kohtalaisen aktiivisesti mutta kotona viihtyy omalla sohvallaan nukkumassa ja ruuankin tuon sille aina sohvalle.

Tälläinen ihanuus taitaa ihan asustaa rajanaapurin takakuistin ja vieressä olevan trampoliinin alla. Naapurit harvoin kulkevat siitä. Olen sen nähnyt monesti jo jonkin aikaa. Oli eilen tuossa ihan aidan takana. Varovasti otin kuvan etten sitä pelästyttäisi.
13. Laitampa linkin uuteen tarinaan otsikoltaan ' viisas collie'. Valitettavasti aikoinaan tein kotisivuja englanniksi joten nämä tarinatkin ovat englannin kielellä - mutta kyllähän Suomessa kaikki ymmärtävät, eikö niin?
Collie sivun oikeassa alakulmassa on muuten Jukkiksen äidin isän äiti 'Hope' Malinallin Hope Of Peace.
Raija lähetti kuvamuiston 5v takaa, laitampa tähän alle. Meillä aina silloin tällöin osui ihan hienoja kuvia kameraan.
Ja kuten Raija kirjoitti . kyllä noilla jaloilla kerkeää!

Kovasti odottelen milloin Sissi olisi tarpeeksi toipunut leikkauksestaan että pääsisi meitä katsomaan Raijan kanssa.
25. Waude - Jukkiksesta tuli isoisä tänään ensimmäisen kerran! Sen tytär 'Milla' (Black Gary Dancing Destiny) sai 7 pikkucollie pienokaista omassa kotikennellissään Black Garyssä. Paljon onnea Mari ja Jyki ja Milla pienistä.
Menköön kaikki hyvin ja kasvakoon he terveiksi kauniiksi collieiksi.
29. Pari päivää sitten vilahti Etelä-Suomen sanomien nettisivustolla otsikko 'suositellan islamin opetusta aloitettavasksi koulussa  - koska moskeijassa saatetaan opettaa ääriajattelua'. Minusta aika huolestuttavaa: ensinnäkin tuo ääriajattelun opetus ja toiseksi se että kristinuskoa halutaan pois opetus suunnitelmasta ja sitten islamin opetusta taas suunniteltaisiin aloittaa. ( Vai liekö sitä jo opetetaan?) Suvivirttäkään ei voinut enää laulaa kevätjuhlassa ettei loukkaa muslimeita tai toisin ajattelevia. Epäreilua! Joko tai - molemmat tai ei kumpaakaan!
Se otsikko tosiaan vaan vilahti ja poistui tai poistettiin heti.
Löysin tälläisen ajatelman
Tämä maailma on komedia niille,
jotka ajattelevat,
ja tragedia niille,
jotka tuntevat.
- Tuntematon
AINOA LAATUAAN
Koko maailmankaikkeudessa, koko maailmanhistoriassa, sinä olet ainoa Sinä.
Koskaan eivät molekyylit ole osuneet yhteen juuri samalla tavalla kuin Sinussa.
Koskaan kukaan ei pysty toistamaan sinun tekemiäsi jalanjälkiä.
Sinun voimasi on sellaista voimaa, johon voi luottaa.
Sinun elämäsi on äärimmäisen merkityksellinen elämä.
Hyvä Sinä!

Tänään taas on melankolinen päivä. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä minua oikein. Olen suorasanainen, en halua kenellekään pahaa.
Johtuneeko säästä? Kuunkierrosta? Vai mistä? Liekö kenestäkään muusta tuntuu siltä?
Minun koirat ovat kuitenkin ne jotka tekevät minut kaikkein onnellisemmaksi! Tässä kuva kolmesta sukupolvesta minun nykyisten koirien takaa: vasemmalla 'Ilmari' Zinnia's Merituuli, tyttärensä 'Hope' Malinallin Hope Of Peace ja Hopen poika 'Luukas' Malinallin Just One Look - joka on Tytin, Emilin ja Ilonan isä, Jukkiksen isoisä. Mitä rakkaita muistoja.
Tytti-mummelin suosikkipaikka on ikkunalauta, sinne on turha yrittää kukkaruukkuja laitella.  Mutta me elämme täysin koirien ehdoilla ja colliemummeli onkin kaunein kukkanen..
Tässä sitten Ilona-äidin ja Jukkiksen yhteistä leikkiä