1. Vettä sataa ja piha lainehtii ja kura lilluu ...
Käytiin retkellä Päivin ja Raijan kanssa katsomassa ihania collievauvoja ja vähän muutakin
Olen muuten aika väsynyt loppumattomiin ongelmiin, tarhan väliportin sarana on irti, väliaita romahtaa, pesukoneen vesijohdon tiiviste vuotaa, yhden kaapin sarana on laiskistunut eikä pidä ovea kiinni ja eilen vielä kolhaisin vahingossa takan kaakeleita niin että iso osa romahti lattialle. Huokaus! Ei jaksaisi.
Stressi painaa ja ei meinaa saada nukutuksikaan taas.
5. Taas vettä satelee ja piha ihan kuraa ...
Eilen käytiin Mian kanssa äänestämässä ennakkoon ja samalla korjautin silmälasieni sangan kun 'retkotti' niin että hyvä että lasit pysyvät nenällä. Ja käytiin äitiä katsomassa, On niin vaikeaa kun ei voi keskustella hänen kanssaan kun hän ei saa sanoja ulos, Oltiin kuitenkin ymmärtävinään että hän kysyi miksi ei ole koiraa mukana ja luvattiin ensi kerralla taas ottaa mukaan.
Ei senkummempaa, on mentävä hakemaan pyykit koneesta.
Mielenkiintoista? Hah!
Edelleen seuraan Latvian ja Eestin lintujen touhuja. Musta kurki Karl, jolla on seurantalaite jalassa, on palannut eilen viimevuotiseen pesäänsä ja alkanut sitä innolla kunnostamaan ja odottelee vaimo-Katia. Karl on lentänyt 4500 kilometriä takaisin pesälleen. Latvian pesän livekamera täällä.
Emilin lapset Hertta ja Ninni ovat innostuneet agilitystä. Teija on käynyt kolmissa möllikisoissa ja Hertta on tullut toiseksi kahdessa kisassa ja maanantaina kolmannessa kolmanneksi - osanottajia oli 17.
Nyt ovat menossa 15.4 ensimmäisiin virallisiin kisoihin - jännää! Ninni menee kesän kestävälle kurssille.
Meidän Emil, jolta tuon ketteryytensä ovat todennnäköisesti perineet, olisi varmasti hyvä kanssa siinä kunhan joku sen kanssa menisi - on se niin ketterä ja nopea.
Teija sanoo että Lili - Ninnin ja Hertan äiti on sellainen tönkköleena :) joten isukilta nämä geenit ovat tulleet. :)
6. Aurinko paistaa ja lumet sulaa. Piha vaan tässä vaiheessa kuin suo...
Muutama kuva tältä päivältä.
8. Kivaa - kivaa, Sissin juoksu on ohi ja voitiin tavata :) Käytiin ensin pikkukävelyllä Pikkuveskulla. Siellä uiskenteli lukematon määrä sorsapariskuntia.
Sitten pihaleikit ja kahvit päälle. Tässä pikkuvideo Sissin kevyestä liikunnasta. Muutama kuva tältä päivältä.
9. Olen seuraillut mustakurki Karlin pesänrakennusta. Siitä on tullut tosi hieno. Karl on monta päivää nyt odotellut Kati-vaimoaan ja kantanut tikkuja ja sammalta pesään. Kati lähti pesästä viime kesänä heinäkuussa kun poikaset olivat lähtneet ja tänään Kati palasi. Sitä riemua kun ne tapasivat toisensa.
Tässä video siitä.
10. Emil on niin iloinen leikkisä poika!
12. Eipähän mitään kummempia ... hengissä ollaan kaikki.
13. Tylsää! Taas on ollut kahtena aamuna lunta maassa. Se on sulanut päivän mittaan mutta tekee jo kuivumassa olleen maan taas aivan märäksi.
14. Sain ihanan pääsiäistervehdyksen Uudesta Seelannista Dilysiltä. Klikkaa kuvaa. :)
Jukkis tapasi isoäitinsä isän puolelta tänään pikaisesti. Jukkis ja Aino-mummi (Lumihelmen Aito Diiva) kuvassa.
Ja ai että käy kateeksi Merjaa - hän menee huomenna Saara Aallon Hartvall-areenalle Saaran 'In My Wildest Dreams'-konserttiin!
15. Heinoa Teija ja Hertta! Olivat tänään ensimmäisissä virallisissa agility kisoissa ja Hertta sai 2 x 0 radan ja 2x Luvan! Onnittelut!
Ompa paljon lunta heillä vielä Ylämyllyllä.
Käväistiin ajelulla Heinolassa Raijan ja Sissin kanssa ja sitten ne leikit Jukan kanssa. Ja ei ole lunta meillä. :)
17. Mahtava päivä! Teinitreffit; mukana Belle, Sissi, Ninni ja Jukkis ja omistajansa Päivi, Susanna, Raija ja Annette sekä Merja, Birgitta ja Kristiina  Kristiina otti paljon kuvia jotka julkaistaan huomenna, mutta tässä minun ottamat muutama kuva. Kristiinan kuvat täällä. Kiitos Kristiina!
Tuli Emilillekin kivaa, Ruusu kävi leikkimässä sen kanssa.
Aika rientää, vuodet vierivät - Teddyn Zinnia's pentue täyttää tänään 7 vuotta! Onnittelut pojille!
Tässä 'Diego' (Zinnia's From Dusk Till Dawn) juhlii
19. Lilin ja Emilin lapset täyttävät tänään 2-vuotta Paljon onnea reippaille synttärisankareille!
Annette lähetti Ninnin synttärikuvat, uuden mieluisen lahjan kanssa.
Ja sitten vielä Teddyn tyttären lapset ovat syntyneet tänään Susetten kenneliin : 4 poikaa ja 1 tyttö. Ovat hieman pieniä kun syntyivät vähän aikaisin, ensimmäisestä astutuksesta 59 vrk, mutta pirteitä - toivottavasti kaikki menee hyvin! Poikia olisi hyvää kotia vailla. Tietoja minun pentusivuilla.
23. Outokummun näyttelystä kuulumisia: Hertta Avo ERI 2 SA PN3 ja Vaserti Lili äiti PN2 ja Sert. Oikein paljon onnea Teija ! Emil-isä on ylpeä tyttärestään.





Hertta edessä
ja
Lili-äiti perässä

Käytiin Mian ja Ruusun kanssa äitiä myös katsomassa tänään  ja Ruusu leikki pihassa myös Jukan sekä vähän Emilinkin kanssa.
24. Tänään ollut kuiva ja aurinkoinenkin sää - ai kun se lämmittää kun ei ole pilvessä.
Linnut ovat pitäneet jo aika äänekästä laulantaa jonkun viikon. Ihanaa!
Norjan merikotkan pesään on kuoriutunut poikanen.
Tässä yritin ottaa kuvaan kun vanhempi syöttää vauvaa, pieni valkoinen pääntupsu pilkahtaa pesämontusta.
26. Kyllä nyt kevään kunnolla tuloa saa odottaa suuressa osassa Suomea. Onneksi meille ei satanut ihan noin paljon  kuin Kellokoskelle...
Tässä kuvat sieltä eilen. Kuvissa Topi (Malinallin Heart Of Hope) ja Belle (soopeli-Malinallin Honey I'm Good)