2. Oltiin Raijan kanssa katsomassa Lahti kv näyttelyä. Oli kiva tavata tuttuja! Teija, Pirita ja Hertta olivat siellä myös. Hertta esiintyi ja liikkui niin kauniisti. Tällä kertaa tuloksella JUN ERI 4. Ihan hyvä! Jukkiksen ja siskojen isä-Lenni oli PU3.
Tässä Hertta ensin näyttely alueella ja sitten serkku-Jukkiksen kanssa pihassa temuamassa. Kuvia täällä.
3. Sirpalle kiitos pohjoisen kuulumisista ja iltalenkin kuvista! Teillä on vielä niin puhdasta lunta siellä - meillä on kuraleikkejä.
Käytiin tekemässä Raijan, Sissin ja Jukkiksen kanssa Pikku-Vesijärven ympäri lenkki. Raija otti kuvia - niitä odotellessa...
Pennut näki lintuja ja ihmisiä ja toisia koiria, myös Zorro collie-tytön. Ja minä sain aivan sydäntä lämmittävän kauniin hymyn yhdeltä komealta turvapaikanhakija mieheltä. :) Heidät tunnistaa kun liikkuvat ryhmissä.
Ja lopuksi pennut saivat leikkiä ja aivan kurata itsensä meidän pihassa. Tässä kuraleikkikuvat.
Tässä Raijan ottamat puistokuvat, ensin 2 kuvaa ylinnä Sissi, sitten Jukka ja alinna puistossa tapaamamme tricolour värinen Zorro-tyttö Jukan kanssa kuvassa.
10. Hiukan on aikaa vierähtänyt ilman päivityksiä. Hieman olen väsynyt joten päivärutiinit vievät energian. Elle kävi torstaina hammaskiven poistossa ja myös poltettiin ikenien liikakasvua ja sieltä paljastui vähän pahoja hampaita jotka täytyi poistaa. Elle on aina ollut suustaan tarkka ja en pääse kunnolla poistelemaan hammaskiviä. Ja nyt tietysti kovin kipeä. Ja nyt kun pitäisi antaa lääkekuuri niin se on aivan mahdotonta, Elle puree hampaat yhteen vaikka olisi kädet välissä. Saan kaikille muille ihan nätisti tyrkättyä lääkkeen kurkkuun mutta en Ellelle. Muutaman hampaanjäljen jälkeen yritän liottaan lääkkeet veteen ja antaa ruiskulla.
Oltiin taas kävelyllä pikku-veskulla Sissin, Raijan ja Jukkiksen kanssa. Oli paljon ihmisiä ja koiria liikenteessä. Mentiin korkeat portaat rinteeseen koirien kanssa, viimeiksi puiset, nyt betoniset. Oikein hyvin molemmat menivät ne. Ja poislähtiessä Jukkis hyppäsi itse autoon! Vähän polvet kolahtivat - toivottavasti ei haittaa tulevaisuudessa. Ja tietty päälle pihaleikit. Täällä kuvia.
11. Hyvää huomenta, nyt on kerrottava mitä eilen illalla tapahtui. Katselin telkkaa olohuoneessa ja Jukka alkoi puhkua yht'äkkiä. Ensin ajattelin onko se alkanut nähdä aaveita. Meni keittiöön ja puhkui ja tuli minun luo ja puhkui. (Puhkui siis tarkoittaa sellaista haukun 'yrittämistä', tiedät varmaan. :) Ja tuijotti oikealle kaapistoon päin ja puhkui ja taas tuli minun luo. Oli se minun mentävä katsomaan onko siellä kärpänen vai mitä siellä on. Olin ihan  unohtanut että keitän vettä laittaakseni Ellen ruuan joukkoon sen pehmentääkseni että Elle pystyy paremmin syömään ja se siellä kiehui. Jukkis ilmoitti minulle että vesi kiehuu!
12. Aurinko paistaa mutta hieman viileä päivä. Minun vyöruusu voi aika hyvin, vaikka tuntuu ettei pitäisi sanoa mitään tai se taas pahenee. :)
Liekö kiitos Arjalle ja Apikselle? Tässä on Arjan tänään lähettämä kuva Luukaksen tyttärenpojasta Riosta. Rio ja rakkaat keppileikit.

Meillä Tytti on kanssa innostunut ajoittain kovasti leikittämään Jukkaa, tänään leikkivät kolmestaan Ilona, Tytti ja Jukkis ja saman lelun kanssa - olisi saanut niin kivoja leikkikuvia mutta kamera oli sisällä ja kun hain sen niin sitten tullaan istumaan minun viereen...
mutta tässä pari kuvaa Ilonasta ja Jukasta.
13. Ihana aurinkoinen päivä, niin olisi kiva haravoida kaikki syksyn lehdet mitkä jäivät viime syksynä haravoimatta kun oli pennut...mutta kun minun selkä eikä tämä oikea käsi kestä. Vähän kuitenkin yritin haravoida, loput hävinnevät ruohon joukkoon kun se kasvaa ja leikataan.
Elle ja Emil odottavat minua aidan takana.
14. Pakkasyö ollut - ulkona olevat koirien vesikupit hileessä ja kylmä tuuli, mutta luvataan lämmintä kevättä ja alkukesää - sitä odotellessa.
On kyllä niin rasittavaa tämä jokapäiväinen 'tappelu' Ellen lääkkeiden kanssa - kymmenen päivän kuuri ja kaksi kertaa päivässä ... isoja pillereitä.
Lintukuvia tänä aamuna :) Varisherra (tai neiti) niin topakkana aidalla istuu, nämä meidän varikset ovat kovin rohkeita , eivät pahemmin koirista välitä.
Ja sitten tuo kyyhkypari on taas ilmestynyt pihaan - ainakin jo kolmatta kesää. Ja sellainen kujerrus kuuluu.
16. Mahtava päivä; aurinko paistaa ja meillä oli Lennin ja Ilonan pentujen pentuetapaaminen - kaikki läsnä! Kuvia täällä. Ihanat pennut! Olen tyytyväinen.
Raija oli napannut hienon kuvan Jukkiksen 'lennosta'. Raijan albumi tapaamisesta täällä. (tulossa)
17. Väsy olo - tämä sadesää väsyttää. Lisäsin Raijan kuvia tuonne omaan albumiin eli ei tule Raijalle omaa.
Varmaan ovat pennutkin väsyneitä - ainakin Jukkis on.
Sissi käynyt tänään uimassa Hyvinkäällä koirien altaassa. Oli ollut reipas tyttö ja uittaja sanonut että tämä tyttö selvästi nauttii.
Kuvia mahdollisesti tänään tulossa.
Teddyn Zinnia's pojat tänään 6-vuotta! Paljon onnea! Huomasin FB:ssä kun Paddy juhlii. :)
Ja tässä näitä Sissin uintireissun kuvia. Kuvaaja: Katja Rantala
19. Oikein paljon onnea tänään 1 vuotta täyttäville Lilin ja Emilin lapsille: Aatos, Hertta, Vilma, Milli, Klaudia, Ninni ja Diiva.
Ninniltä tuli synttärikuvia . kiitos Annette! Lahjaksi Ninni oli saanut pinkin flamingon.
Ja tässä synttärikuva Vilma-siskosta.
Suville kiitos Maxin kuvasta! Maxi (Malinallin Twice As Nice) on vähän yli 7v.
Milli ja Klaudia olivat myös tänään tavanneet 1 vuotis synttäreiden kunniaksi tottistelun merkeissä.
21. Ilonalla juoksu - voivoi taas tulee kurjia koirien erotteluja ja miten tuo meidän Jukka-vaavi pärjää ilman äitiä?
Päiviltä tuli kuvia Bellestä (Malinallin Honey I'm Good) ja Topista (Malinallin Heart Of Hope) - Kiitoksia! Belle alkaa olla jo niin iso tyttö.
Tässä linkissä löytyy upea valotanssi esitys.
Kristiin kävi tänään ja kamera oli mukana. Nenän takaa löytyy tämänpäiväisiä kuvia. :) ISO kiitos Kristiina!
22. Tänään Jukkis ja siskot 7 kuukautta!
Lenkiltä tullessa laitoin postit kädestäni kuistin sohvalle sillä aikaa kun laitoin valjaat ja hihnat sisään ja unohdin ne sinne...Kaikessa rauhassa tein ruokaa ja lähden toiselle lenkille ja palatessa näin nurmikolla revittyjä posteja...Jukkis ja tytöt olivat olleet ruuan laiton aikaan ulkona...onneksi oli vain yksi lasku DNA:lta josta juuri ja juuri sain selvää maksettavista tiedoista. Saattaa omakotiasujallekin käydä näin. Kerrostalossahan se käy hiukan helpommin jos on väliovi auki ja posti tiputtaa saapuvan postin.
Naamakirjasta bongasin Emilin ja Lilin Aatos pojan kuvia.
Ja taas synttäreitä, Teddyn Susetten pentue täyttää 6 vuotta - Onnittelut! Tässä yksi heistä Susetten Uziman
Näin talvi on Lapissa vielä, Malinallin pojat: Varri ja Peetsi  ja Sirpa ja Ilpo matkaavat viiden viikon Lapin mökkiloman jälkeen takaisin kotiin Tornioon. Kiitos Sirpa kuvista!
23. Oltiinpa Tuuloksen pentunäyttelyssä tänään. Tuomarina Maija Mäkinen. Pennut luokassa 7-9 kk ja just eilen täyttivät sen 7kk. :)
Hienosti meni ja pennut olivat niin reippaita ja iloisia! Sissi oli ROP, Belle oli Pek 2 ja KP, Jukkis oli Pek 2 ja KP.
Kuvia odotellessa, Aarne otti niitä ja Kristiina oli siellä kanssa ja ehkä sai jonkun Jukasta, siis kuvia odotellessa
Merjalle ja Birgitalle kiitos esittämisestä!
Jukkiksen arvostelu tässä:
7 kk, selvä sukupuolileima. Tassu kehitysvaiheessa antaa aavistuksen matalan vaikutelman. Voimakas urosmainen pää. Hyvät silmät ja purenta. Hieman raskaat korvat. Hyvä kaula. Pystyt olkavarret. Hyvin kulmautunut takaa. Ikäisekseen hyvä runko., lantio ja häntä. Lupaava turkki. Liikkuu tasapainoisesti sivusta. Hyvin edestä. Ylälinja saa vahvistua. Miellyttävä käytös.
Sissin arvostelu tässä:
7 kk, feminiininen pentu, jolla kaunisilmeinen pää, jossa oikeat linjat. Hyvä kuono-osa ja oikea purenta. Hyvät korvat ja silmät, kaula ja etuosa. Sopivasti kulmautunut takaa. Lupaava turkki. Hyvä hännän kiinnitys. Liikkuu hyvin edestä, mutta tarvitsee lisää voimaa takaliikkeisiin. Miellyttävä käytös.
Tuon kuvan saa klikattua vähän suuremmaksi halutessa.
Tässä sitten Bellen arvostelu:
7 kk feminiininen pentu, kaunis ilmeinen, kevyt piirteinen pää, hyvä purenta, hyvät korvat ja silmät. hyvä kaula, hyvin kulmautunut etuosa ja  hyvä eturinta, ikään sopiva runko, sopivasti kulmautunut takaa, hyvä lantio ja häntä, kokoon sopivat luusto. Lupaava turkki. liikkuu erittäin hyvin edestä, mutta ahtaasti ja voimattomasti takaa. Miellyttävä käytös
24. Väsyttää...
Annette soitteli ja kertoi että on ilmoittanut Emilin Ninni-tyttären (Malinallin Pay Attention) näyttelyyn, tulevat käymään sitä ennen täällä niin katsotaan vähän trimmausta. Annetten ja Ninnin ensimmäinen virallinen näyttely. Tässä Ninni leikkii naapurin Elsa koiran kanssa.

25. Hienoa pikku-Leijonat! Onnittelut! Voitto MM-finaalissa Ruotsista 6-1!
Muuten sadetta, märkää, kuraa, kylmää ja aurinkoakin ... ja eritoten Emilin elo alkaa olla kurjaa - Ilonan parhaat päivät lähenevät ...
Tässä missi-Sissi metsiä samoilemassa Allun kanssa tänään
Ja Diego-poika (Zinnia's From Dusk Till Dawn) kuin Teddy-isänsä kuvajainen
26. Että inhoan tuota vesisadetta, piha liejua ja lammikoita täynnä ja kylmä...
Onko kukaan saanut selkäänsä kipeäksi silittämällä pyykkiä? Minä olen, kun ei pääse tai ei haluta lähteä tuonne sateeseen niin ajattelin vähän silittää ja niin siinä sitten kävi että on selkä kamalan kipeä.
27. Tänään on niin paha mieli - tuntuu että kun on tullut vanhaksi niin ihmiset (jotkut) ajattelevat sinun olevan tyhmä ja tietämätön.
Käytiin metsälenkillä Ilonan ja Jukan kanssa yrittämässä lopettaa tämä nyyhkiminen...
30. Hauskaa Vappua kansalaiset! Pienenä Imatralla aina - kesävaatteissa - käytiin katsomassa vappukulkuetta.
Luin nettilehdestä että muualla Suomessa on suht kuiva keli, mutta meillä Lahdessa sataa.
Tässä pihasta pari kuvaa ja sitten Jukkapoika seuraa tontin rajalla kulkevan kävelytien elämää...seisoisipas noin näyttelyssäkin! :) (kuva ikkunan läpi)
Emilin on kovin kurjaa olla, Ilonalla noin 9. vrk juoksusta meneillään, vielä puolisentoista viikkoa tätä kurjuutta...