Valkohanki kimmeltää,
oksat peittää kuura, jää.
Hymyyn käy jo päivän suu,
onkohan nyt helmikuu?
1. Aurinko paistaa, valkoiset hanget hohtavat, pakkasta  -8 astetta - lumitytöt kutsuvat!
Ajattelin kun meille ei tapahdu mitään kirjoittaminsen arvoista niin alan laittamaan linkin näihin vanhoihin tarinoihin mitä olen joskus muinoin jostain lukenut ja kirjoittanut ne tänne. Tässä ensimmäinen On the  way to Heaven Ne tuntuvat itsellekkin melkein uusilta kun siitä on niin kauan kun ne luin ja laitoin tänne.
4. Vaikka nuo lumityöt uuvuttavat minut puolikuoliaaksi niin kyllä on hohtava valkoinen lumi kaunista ja siihen pikkupakkanen niin ai että. Nyt on ollut hiukan liian kylmää mutta parempi sekin kuin märkää ja kuraa. Tässä muutama kuva tältä päivältä.
Jukkiksen Milla tytär on astutettu pari viikkoa sitten - saadaan jännittää tuleeko Jukkikselle ensimmäisiä lapsenlapsia ja josko Jukkis tulisi ukiksi.
8.  Käytiin Merjan ja Lumin avustuksella tutkituttamassa Jukkiksen siimahännät. Kiitos Merja! Kyllä siellä niitä tarpeeksi uiskentelee että terve, hyvässä kunnossa oleva ja oikealla ajalla vieraileva collieneiti saataisiin todennäköisesti hedelmöittymään.
Mutta olen päättänyt että se ei ole julkisessa käytössä - jos sattuu joku oikein erityisen ihana, mukava tyttö joka on myös terve ulkoisesti ja sisäisesti kyselemään niin saattaisin mahdollisesti harkita.
Eilen oli taas kivaa - meidän niin rakkaat Raija ja Sissi kävivät. Ja nyt sitten tulee pieni tauko kun Sissi menee ensui perjantaina sterilointi leikkaukseen. Tsemppiä Sissille!
10. vihdoin pääsee kulkemaan meidän kadulla. On ollut niin kapeaksi aurattu väylä ettei mahtunut ohittamaan ihmisiä - tänään juuri pari vastaantulijaa , molemmat kanssa, päivittelivät asiaa. Nyt kelpaa koirien kanssa mennä.
Uusi kuva Jukkiksen siskosta Blondiesta (Malinallin Baby Be My Lovesong) tässä. Tykkään siitä kovasti! Harmittaa paljon etten jättänyt sitä kotiin!
17. Nyt pakkanen puraisee - aamulla oli -21 astetta. Mutta aurinko paistaa ja on niin kaunista - vaikka pihalla on 'outoja' keltaisia kohtia - mitähän lienee?
Sain kuvan kasvatistani josta en ole kuullut mitään vuosikausiin.
Tämä on Tytin ja Eddien (Zinnia's Eye Of The Tiger) poika Poju (Malinallin Legacy Of Hope). Aivan upea poika, valitettavasti vaan sillä on lonkkavika - mikä on todella sääli.

Minulla on yksi seinä missä on kaikkien edesmenneiden rakkaiden koirieni kuvat. Teetin Teddyn kuvan joukkoon ja jouduin käymään sen hakemassa linja-autolla ja oli kyllä pelottavaa melkein kun liian monet ihmiset eivät käytä maskeja. Ja kuitenkin linjaa-autossa joudut istumaan aika lähellä.
Me juoksennellaan polkuja pitkin pihalla ettei pikkutassut jäädy.
19. Olipas aamu!
Eilen illalla luin Koskelan tapahtumia ja ne todella ovat niin uskomattoman sadistisia ja julmia että ei ymmärrys riitä että nuoret pojat tekevät tuollaista. Aivan hirvittävää!

Atson muistolle kynttilä
Jospa kenenkään ei ikinä
tavitsisi kokea moista hirmutekoa

Se tekee sairaan olon ihan oikeasti. Aamulla heräsin ne asiat mielessä oli oli kamala olo. Koko maailma pyöri päässä, huimasi,
vatsa meni sekaisin. Koko aamupäivän torkuin lepotuolissa. aamupuuroa en pystynyt syömään. Alkoi olla huoli miten käy minun koirien jos tähän kuukahdan. Mietin kenelle voisin soittaa että hoitavat koirat jos niin käy.  Puolenpäivän aikaan vasta palauduin normaaliin olotilaan ja sain juotua kahvit ja alkaa tekemään koirien aamiasta ynnä muita päivän toimia.
Onnea Bellen toiselle pentueelle - tänään 5-kuukautta!
25. Kai tässä nyt on lopputalvi alkanut. Elämä soljuu ennallaan. Viime yönä oli aika rytinää kun lumet rämähtivät aurinkoisemmalta puolelta kokonaan ja toiselta puolelta osittain. Kuva varjoisalta puolelta. Saa olla varovainen koirien kanssa kun joskus saattavat makoilla juuri tuossa mihin nuo loput lumet vielä joskus romahtavat.
Pitäisi varata aika yhteen kokeeseen itselle mutta kaikki on muuttunut niin hankalaksi kun Lahden terveyspalvelut muuttuivat Päijät-Sotelle. Piti kuunnella pitkät liirum laarumit kolmella kielellä ja odottaa ja sitten lopuksi oli mahdollista toivoa takaisin soittoa - mitä nyt odotan. Tietysti ensin oli korona-ohjeet myös monella kielellä. Mitenhän minua vielä vanhemmat pärjäävät?
Hallitus tiukentaa käyttäytymis ohjeita koronan varalta ja edelleen niin monet ihmiset eivät välitä muuta kuin itsestään. Ovat sitä mieltä että tämä koko asia on aivopesua ja ihan turhaa. Eivät käytä maskeja ja vaan nauravat niitä käyttäville.
Viimeiksi hammaslääkärille pääsyä odotellessa kapealla käytävällä istui nuori nainen ilman maskia. Kuitenkin jo ovella lukee että kaikkien on käytettävä maskia. Huomautin hänelle ja hän vastasi ' se on vaan suositus' ... eli vaan tämä pitkittyy ...

28. Vautsi, suomalaisilla mennyt ihan kivasti MM-hiihdoissa. kaksi hopea mitalia!
Meillä oli tänään kivaa, Merja ja Lumi olivat meillä sekä Päivi ja Tiinu, Bellen 5kk ikäiner tyttö. Tässä kuvasatoa päivältä.



'Jukkis'
eli
Malinallin
Love Has No Labels























Lumi oli avustamassa
vähän aikaa sitten
Jukkiksen siementen
tutkimisessa niin se
oli tänään Jukkikselle
aika vastustamaton ...
'Tiinu'
Malinallin
Angels On Her Side
5kk

(Oli aika ihana      )
Sitten vielä uusi kuva Jukkiksen pojasta 'Vilistä' (Zinnia's Come And Get Your  Love)
  --->



Sekä Jukkiksen tyttärestä 'Millasta' (Black Gary Dancing Destiny) pari uutta kuvaa
Kuvannut Mari Inkiläinen