2. Pitäisiköhän minun siirtyä helmikuuhun? Että tiedätte että täällä ollaan hengissä. :)
Eilen kävin ensimmäisen kerran kaupungin hammashoidossa - kun se oma rakas hammaslääkäri ei ota vastaan, ainakaan toistaiseksi. Siellä ensin ilmottaudutaan suuhygienistille. Oli hyvin nuori tyttö, joka ei taida pitää vanhemmista ihmisistä tai hänellä oli paha päivä, jäi ikävä muisto paikasta.
No sielläheillä on kuulemma puolentoista vuoden jono, joten olen nyt jonossa. Hammaskivet hän olisi voinut poistaa mutta kun luulin että tällä käynnillä vaan ilmottaudutaan niin en ollut ottanut sitä pakollisa antibiootti pläjäystä minkä joudun ottamaan tuntia ennen kaikki hammas toimenpiteitä - koska minulla on tekoniveliä. Siis lopun elämää joudun lääkitsemään itseäni ennen hammaslääkärin toimia.
Ilonan juoksu on siinä vaiheessa että pojat on pidettävä erillään. Tytti muutti Emilin kanssa talon päätyyn ja Teddy on yläkerrassa ja Jukkis portin takana alakerrassa. Jukkis on ihan onneton kun joutuu olemaan ensi kertaa erossa äidistään.
Jukkis sitten lohduttautuu oman nallen kanssa, se kuljettaa sitä mukanaa aika usein. Minä en ole asetellut nallea kuviin vaan Jukkis itse.
Kuvat kännykällä näpsästy hämärässä huoneessa eilen ja tänään.
ja haaveileva Ilona-äiti
5. Tämä juoksuajan 'kurjuus' jatkuu - viisainta olisi jos olisi vaan koirat yhtä sukupuolta! Kun on 3 leikkaamatonta poikaa niin koirat on jaoteltu neljään eri huoneeseen ja minä ramppaan niissä yrittämässä viihdyttää ressuja .  Onneksi Sissi tulee kohta vähän Jukkista piristämään.
Ikkunan läpi aamulla kuvattu kun Jukkis yrittää Elle-mummoa saada leikkiin. Ja sitten huomaa minut ikkunassa.
Tässä albumi tämänpäiväisistä kuvista. Alla Tytti ja Emil
8. Harmittaa kovasti - hammas lonkesi tai paikka irtosi ja minne nyt mennä kun yksityiseen ei ole varaa. Ilmeisesti on huomenna mentävä Akuutti24:ään ja katsottava mitä siellä tekevät jos tekevät mitään. Ehkä koko päivä menee...
Teddyn Susetten tytöt 'Siiri ' ja 'Cindy' ovat vielä vanhemmilla päivillään (tulevat 7v huhtikuussa) käyneet  terveystutkimuksissa. Siirin lonkat olivat A/A, mutta Cindyn B/C (Teddyn ensimmäinen lonkkavikainen) ja kyynärät molemmilla 0/0.
Päivi suunnittelee heille pentuja, kai molemmille. Niiden äiti teki myös vanhana ensimmäisen pentueensa (8v) ja ihan hyvin meni ja vielä Teddyn kanssa vuoden päästä yhden pentueen ja synnytti 7 tervettä virkeää lapsosta.
Juoksuja hän odottelee piakkoin. Pentua tarvitsevat voivat kysellä lisätietoja vaikka minulta.
Ilonan ja Lennin lapsetkin ovat saaneet lonkkaindeksit Koiranettiin, Jukkis, Sissi ja Belle 121 ja Blondie 114.
Ilonalla on meneillään 'tärppipäivät' ja pojat ovay kovin rauhattomia.
10. Ihania aurinkoisia kevättalven päiviä ollaan saatu nauttia!
Eilen olin 'kiertoajelulla' - toisesta reunasta Lahtea toiseen. Eli kävin lohjenneen hampaan korjauttamassa Akuutti24:ssä ja se meni nopeasti - ei ollut yhtään jonoa. Pari kuvaa 'reissusta' Ensin odottelin bussia ja ihanan sinisen Taivaan pilasi valkoiset savupilvet vai miksi tuota savua voi kutsua?. Ja toinen kuva bussista missä oli niin sävysävyyn ikkunaverhot ja telineiden päällyskangas.
Tämänpäiväinen kuva Emilin ja Lilin tyttärestä Millistä (Malinallin Pretty Go Lucky)
11. Tehtiin Päivin kanssa mukava kyläreissu tänään - siellä oli ihana 8kk ikäinen soopelin värinen colliepoika. :) Kiitos että saatiin käydä ja Päiville kiitos kyydistä!
Onnittelut Teddyn ja Trullan (Dolmaris Nimrodel) lapset - tänään 7-vuotta!
13.   Hyvää Taivas-matkaa kaunis 'Sole'
      Malinallin Keep My Secret . 14.11.2004 - 10.02.2017

Lämmin osanottoni Sarille

Alla taivaankaaren tumman uinuu maa,
pitkän päivän touhut nyt jo nukuttaa.
Nyt hiljaa silmäs sulje ja pääsi pieni paina unenkeijun kainaloon.
Jukkis onnessaan, yhdessä äiti-Ilonan kanssa taas.
Lahden Mukkulassa epäillään olleen rotanmyrkkyä maastossa ruokaan sekoitettuna. Tässä ohjeita jos koirasi sattuu syömään sitä.
Jukkis on niin iloinen kun on kavereita, se leikittää Ilonaa ja Tyttiä.
14.
Ruusu kävi leikkimässä. Täällä kuvia.
18, Collieiden erikoisnäyttelyssä Vantaalla oltiin: Jukkis NUO ERI 4 ja Sissi sai sileän ERIN. Paikka oli aivan liian ahdas ja kuuma. Jukkis ei esiintynyt kunnolla eikä liikkunutkaan. Ehkä sitä väsytti kun joutui heräämään 2 tuntia normaalia aikaisemmin. :)
Tässä kuitenkin muistoksi kuvat molemmista - Merjalle ja Birgitalle kiitos koirien esittämisestä.

Ja kun palasin kotiisn ja kaivoin kännykän kassin pohjalta niin siellä oli suruviesti. Onneksi en ollut katsonut näyttelyn aikaan ollenkaan puhelinta.
Rakas Arja ystävä on kuollut tänään. aika äikilliseen rajuun sairauteen

Lauhat lempeät tuulet hänet mukaanne ottakaa
ja hellästi kantakaa sinne,
missä uupunut levätä saa.
19. Tänään sitten vietetty rauhallista päivää, ulkona on sadellut koko aamun märkää räntää, melkein vettä ja osa pihaa lainehtii. Raijan kanssa yritettiin vähän tehdä puroa että saisi seisovaan vettä jonnekin imeytymään. Sissi ja Jukka purkivat eilisestä yläjäänyttä energiaa ja kivaa oli. Yksi Raijan hansikaskin sai kyytiä ja on nyt entinen. Osa kuvia Raijan kännyllä ja osa minun.
Ampumahiihdon MM:missä Mäkäräisen Kaisa toi MM pronssia - niin ansaitusti - Kaisalle onnea!

Teddyn tytär Susetten kennelissä on tänään onnistuneesti astutettu ja pentuja toiveissa siellä 9 viikon kuluttua! Tässä yhdistelmä.
Alla Jukkis ja ystävänalle.
21. Huomenna sitten alkaa Lahden MM-kisat. Saa nähdä miten ladut kestävät - ylihuomiseksi taas luvassa plussaa.
Tilasin itselleni uuden Sigman objektiivin kameraan ja näköjään en osannut sitä käyttää liikkuviin kohteisiin - täytyypi opetella, kuitenkin illalla sain otettua minun trikkilapsista sohvakuvan. :)
Mia ja Ruusu kävivät ja kaikki leikkien kuvat epäterkkoja.
22. Tänään sitten olen harjoitellut objektiivin käyttöä ja 'no problem'. Kristiina kävi vähän säätämässä kameran asetuksia.
Tytti koppaa lelua.
Tytti ja Emil objektiivin testi-mannekiineina.
Mia ja Ruusu käväisivät myös. Täällä Kristiinan ottamat kuvat.
23. Painajainen - lunta on tullut hurjasti yöllä ja edelleen satelee ja se on ihan märkää! Miten minun selkä kestää nämä lumityöt? Kauppaankin pitäisi päästä kärryn kanssa...
Olen aika 'höyrähtänyt' noihin merikotkiin. Eestin viimevuotinen pesäpaikka  ei taida saada asukkaita tänä vuonna.
Mutta Latvian pesässä asustaa pariskunta Lady ja Tramp - peukut pystyssä että saisivat aikaan perheenlisäystä ja saisin seurata niiden kasvua tänä keväänä! Kännykuva tietokoneen ruudulta .
24. Pentusivuille pientä päivitystä.
26. Meidän Elle-mummo täyttää tänään 12 vuotta - paljon onnea ja kiitos Joanille pilven päälle kun lähetti tämän hienon koiran minulle!
Elle on äiti kolmelletoista ihanalle lapselle.
Tuolla Latvian merikotkien pesässä on tapahtunut jotain ja Lady-neiti taisi ottaa hatkat, sitä ei ole näkynyt kahteen päivään vaikka Tramp on pesässä odotellut ja kutsunut.
Päivi lähetti kuvat ison luun saaneesta Bellestä ja Topi sai siankorvia. Kiitos kuvista Päivi! Belle on todella ihan kuin äitinsä!
Meillä oli kivaa eilen, Sissi ja Raija kävivät. Kun tulee kotiinlähdön aika niin Sissin lähtörituaaleihin kuuluu mennä piiloon - ei haluu kotiin, haluu leikkiä Jukan kanssa lisää. :) Tuolla se on puskan takana piilossa. :) Kuvia leikeistä täällä.
28. Kyllä on ikävä minun hammaslääkäri Liisaa - ole kiltti ja parane pian!!! Taas lohkesi pala hampaasta ja matka Akuutti24:jään piti tehdä. Onneksi Mia oli vapaalla ja sain kyydin. Kiitos Mia! Perjantaina taas hammas asiaa- kaupungin hammashygienisti tekee hammaskiven poiston. Sitten toivon että hampaat pysyisivät kunnossa seuraavan vuoden.
Ai niin, meinasi unohtua Latvian merikotka Trampilla on uusi tyttöystävä - saa nähdä kuinka kauan tämä romanssi kestää!